Mun piti alkuksi vastata Kriisin kommenttilootaan asiasta, mutta kun se olisi ehkä venynyt aika pitkäksi, niin päätin pohtia tätä täällä omassa kolossani taas pikkasen. Olen Kriisin kanssa samoilla linjoilla siinä, että jotkin tietyt ääntämistavat ja äännevirheet ärsyttävät. Tunnen ainakin kaksi (tai paremminkin tunsin, toinen heistä on jo kuollut) ihmistä, jotka ääntävät Mazdan "matsa" ja se saa mulla aina karvat pystyyn. Mieheni sisko pouhuu Amatson reisistä puhuessaan Amazing Racesta ja on vaikea pitää kielensä kurissa, vaan mieli tekee aina korjata asia. Mieheni englannin ääntämykseen puutun jatkuvasti.

Mutta olen hieman eri mieltä oppimisen helppoudesta Kriisin kanssa. Toiset eivät vain opi ja toisten kieli ei taivu samalla tavalla kuin toisten. Kielen taipuisuutta elimenä pohdin jo tammikuussa täällä. Totta, jos Kiinasta adoptoidaan vauvana laps Suomeen, lapsi oppii täysin suomenkielen ja sen ääntämyksen. Mutta ensinnäkin, jo pikkulapsissa on puheen tuottamisen oppimisessa eroja, vaikkei suoranaisesti mitään elimellistä vikaa olisikaan. Toiset puhuu jo todella selvästi reilun vuoden ikäisenä, omalla tyttärelläni puhe oli melkoisen epäselvää vielä vuosi sitten.

Ja otetaan sitten vähän isommat lapset. Kaksi samanikäistä lasta, aloittavat samaan aikaan saman kielen opiskelun, kummallakin samat lähtökohdat oppia ääntämään kyseistä kieltä, mutta toinen ääntää jo alusta asti paljon "aidommin" kuin toinen. Millä sen voi selittää, ellei sillä, että toiset eivät opi ääntämystä ihan samalla lailla ja yhtä vaivattomasti kuin toiset? Entä sitten siirtolaiset, jotka muuttavat johonkin toiseen maahan. Miksi osalla heistä säilyy synnyinmaansa aksentti uuden maansa kielessä vuosia ja jopa vuosikymmeniä?

Tuota Kriisin alkuperäistä viestiä kommentoidakseni vielä, olen itsekin aikamoinen pilkunviilaaja monessakin asiassa. Tyttärelläni on samoja piirteitä jo nyt: "Miks sä sanot syämään, kun se on syömään?"