? --- ? --- ?
Mulla piti olla jotain kirjoitettavaakin, mutta se katosi. Ai niin juu - yö.
Pitkästä pitkästä aikaa mua vaivasi unettomuus. Illalla/yöllä kierin ja pyörin, eikä nukkumatti antanut minkäänlaisia merkkejä saapumisestaan. Otin sitten kirjan, ja luin jonkin aikaa. En kuitenkaan niin kauaa, että olisin ruvennut pilkkimään kirjan yllä. Mutta tuli uni hieman pikemmin lukemisen jälkeen. Sen lisäksi yö oli oudon rikkonainen. Heräilin vähän väliä. Silti, ihme kyllä, nyt olen suhteellisen pirteä, vaikka yö oli huono.
Aamu oli ihan hyvä. Ei onneksi yö heijastunut aamuun siis. Suuremmitta kiukuitta ja erimielisyyksittä lähti poika kouluun ja pääsin lähtemään ajoissa Prinsessaa viemään.
***
Kirjan, jota luen, olen lukenut tai ainakin aloittanut joskus aiemminkin. Yöllä sitä lukiessani mua ärsytti yhden päähenkilön korostettu täydellisyys. Valmistunut huippuarvosanoin, oikein trimmattu kroppa ja huippukunto, ulkonäkö jumalainen muutenkin, tekee töitä kuin hullu, ja autokin on täydellisyyden perikuva, vaikka onkin vanha ja hajoilee tuon tuosta, mutta päähenkilö osaa korjata vian kuin vian (vaikkei ammatti liitykään missään määrin autoihin). Vastaavanlaisia täydellisen ihmisen perikuvia tuntuvat olevan muutkin päähenkilöt. Epätäydellisiä ovat sitten kirjan sivuhenkilöt. Jotenkin kyseisellä kirjailijalla (Patricia Cornwell) tuntuu aina päähenkilöt olevan niin täydellisiä lähes kaikissa asioissa. Vaikka kyseinen asia pistää silmään ja välillä ärsyttää, pidän niistä kirjoista silti (ainakin Kay Scarpetta kirjoista - tuo kirja mitä nyt luen on eri sarjaa). Silloin kun ei keskitytä kuvailemaan päähenkilöiden täydellisyyttä (mikä yleensä keskittyy aina enimmäkseen kirjan alkuun, tai siihen kohtaan, jossa ensimmäisen kerran tavataan kyseinen henkilö) niin kirjan jännitys ja kerronta muutenkin tempaisee mukaansa ja ratkaisu täytyy päästä lukemaan niin pian kuin suinkin.
***
Tarvitsee siirtyä muihin hommiin... En vain ole vielä päättänyt, mihin - kumpaan.
***
Pari tuntia myöhemmin: Outo väsymys. Aiemmin tunsin itseni väsyneeksi, mutta päätin olla edes vähän yleishyödyllinen ja puuhailin pyykkien parissa. Sen jälkeen päätin yrittää pieniä nokosia, mutta juuri silloin ei sitten taas muka väsyttänyt yhtään. Jatkoin siis lukemista, eikä kertaakaan silmäluomet lupsuneet, niinkuin yleensä väsyneenä lukiessa. Lopetin lukemisen ja tulin ales keittämään kahvia, niin eikös silloin sitten taas yhtäkkiä yllättäin iske väsymys päälle ja haukotukset venyttelee leukaperiä äärimmilleen. Kuinka paljon vetoa siitä, että jos nyt menen sänkyyn, ei väsytä enää yhtään? En kuitenkaan mene.
Mulla piti olla jotain kirjoitettavaakin, mutta se katosi. Ai niin juu - yö.
Pitkästä pitkästä aikaa mua vaivasi unettomuus. Illalla/yöllä kierin ja pyörin, eikä nukkumatti antanut minkäänlaisia merkkejä saapumisestaan. Otin sitten kirjan, ja luin jonkin aikaa. En kuitenkaan niin kauaa, että olisin ruvennut pilkkimään kirjan yllä. Mutta tuli uni hieman pikemmin lukemisen jälkeen. Sen lisäksi yö oli oudon rikkonainen. Heräilin vähän väliä. Silti, ihme kyllä, nyt olen suhteellisen pirteä, vaikka yö oli huono.
Aamu oli ihan hyvä. Ei onneksi yö heijastunut aamuun siis. Suuremmitta kiukuitta ja erimielisyyksittä lähti poika kouluun ja pääsin lähtemään ajoissa Prinsessaa viemään.
***
Kirjan, jota luen, olen lukenut tai ainakin aloittanut joskus aiemminkin. Yöllä sitä lukiessani mua ärsytti yhden päähenkilön korostettu täydellisyys. Valmistunut huippuarvosanoin, oikein trimmattu kroppa ja huippukunto, ulkonäkö jumalainen muutenkin, tekee töitä kuin hullu, ja autokin on täydellisyyden perikuva, vaikka onkin vanha ja hajoilee tuon tuosta, mutta päähenkilö osaa korjata vian kuin vian (vaikkei ammatti liitykään missään määrin autoihin). Vastaavanlaisia täydellisen ihmisen perikuvia tuntuvat olevan muutkin päähenkilöt. Epätäydellisiä ovat sitten kirjan sivuhenkilöt. Jotenkin kyseisellä kirjailijalla (Patricia Cornwell) tuntuu aina päähenkilöt olevan niin täydellisiä lähes kaikissa asioissa. Vaikka kyseinen asia pistää silmään ja välillä ärsyttää, pidän niistä kirjoista silti (ainakin Kay Scarpetta kirjoista - tuo kirja mitä nyt luen on eri sarjaa). Silloin kun ei keskitytä kuvailemaan päähenkilöiden täydellisyyttä (mikä yleensä keskittyy aina enimmäkseen kirjan alkuun, tai siihen kohtaan, jossa ensimmäisen kerran tavataan kyseinen henkilö) niin kirjan jännitys ja kerronta muutenkin tempaisee mukaansa ja ratkaisu täytyy päästä lukemaan niin pian kuin suinkin.
***
Tarvitsee siirtyä muihin hommiin... En vain ole vielä päättänyt, mihin - kumpaan.
***
Pari tuntia myöhemmin: Outo väsymys. Aiemmin tunsin itseni väsyneeksi, mutta päätin olla edes vähän yleishyödyllinen ja puuhailin pyykkien parissa. Sen jälkeen päätin yrittää pieniä nokosia, mutta juuri silloin ei sitten taas muka väsyttänyt yhtään. Jatkoin siis lukemista, eikä kertaakaan silmäluomet lupsuneet, niinkuin yleensä väsyneenä lukiessa. Lopetin lukemisen ja tulin ales keittämään kahvia, niin eikös silloin sitten taas yhtäkkiä yllättäin iske väsymys päälle ja haukotukset venyttelee leukaperiä äärimmilleen. Kuinka paljon vetoa siitä, että jos nyt menen sänkyyn, ei väsytä enää yhtään? En kuitenkaan mene.
Kommentit