Se on melkein hiintoloma. Paitsi mulla tietty. Miehellä ja lapsilla kuitenkin on. Ja koska hiintoloma muilla, mulla autokyyti töihin koko ensiviikon. Jotain pientä ilonaihetta mullakin.

Eilen, vihdoin, saatiin käytyä "tilaamassa" uusi sohva. Varastossa sellainen jopa oli, mutta tilattiin kuitenkin sille kotiinkuljetus. Se tulee ensi torstaina. Jee! Mahdutaan sitten vihdoin kaikki samalle sohvalle.

Tällainen
mutta väriltään vaaleanruskea.

Koeistuttiin se jo viikkoja sitten, oli mukava istua ja mahduttiin siihen kaikki neljä parillakin eri tapaa.

Sit tarttis vielä tilata netin kautta sohvapöytä, tämä näin:
Pöydän kriteereinä kun etsittäessä oli, että sen pitää olla helposti siirrettävä eli pyörien päällä (koska Wii ja sen pelaamiseen tarvitaan tilaa) ja siinä pitää olla säilytystilaa (esim kaukosäätimille ja Wiin ohjaimille jne). Tuon pöydän toimitusaika tosin on aika tavalla pidempi (5-7 viikkoa).

***

Noin viikko sitten jätimme jäähyväiset liian varhain poismenneelle sukulaiselle. Lopulliset jäähyväiset ovat kutenkin vasta viikon päästä, kun uurna lasketaan. Kaikesta tästä huolimatta en jaksa vieläkään uskoa, että näin pääsi käymään. Se on edelleen niin epätodellista. 17 vuotta ehdin hänet tuntea, mieheni ehti kaksin verroin kauemmin (koko tähänastisen elämänsä), monin verroin läheisemmin. Olen yrittänyt muistella, mutta en muista ensitapaamistamme. Muistan kuitenkin vielä erittäin elävästi ensimmäisen kerran kun kuulin hänen äänensä, puhelimen läpi, eikä hän puhunut edes minulle. Muistan yhden kuulemani lauseen sisällön, koska se lause viittasi myös minuun - tyttöystävään.

***

Tämänhetkiseen tunnelmaan ja tämän viestin päättämään sopii Janilta Ei sanaakaan.