Jotain täytyisi saada kirjoitettua, kun perään jo kyseltiin. Miehen loma hurahti ohi kuin siivillä. Ja mitä siitä jäi käteen? Yksi viikonloppu Vaasassa huonossa säässä. Tai siltä ainakin tuntuu.

Ja mullahan ei sitä lomaa edes ole, mikä toki ottaa päähän. Mutta jotain lohtua tuo sentään ajatus, että enää reipas kaksi viikkoa, ja sitten toi työ on historiaa. Ja kahden viikon päästä lapset ovat jo takaisin koulunpenkillä. Tää kesä on mennyt ihan huomaamatta.

Eikä mulla oikeastaan ole mitään kovin erikoisia kuulumisia. Elämä polkee sitä samaa rataa kuin ennenkin.

***

Mistä muuten johtuu, että joskus sitä alkaa vilkuilla kelloa jo tunnin verran ennen herätystä lyhyin väliajoin, mutta sitten kun oikeasti olisi aika nousta, ei enää jaksaiskaan? Tämä aamu oli sellainen.

***

On meillä muuten jotain uutta. Uusi mikroaaltouuni. Vanha oli ihan toimiva, mutta se oli jo vanha. Taisi olla ainakin 15 vuotta vanha. Joten nyt meillä on sitten uusi ja hieno. Uusi mikro 15 vuoden välein ei nyt oo niin kovin tiuha tahti, joten ei hirveästi harmita, vaikka päädyttiinkin lähes kalleimpaan mitä Gigantilla oli tarjota.

***

Alkaa olla töihinlähdön aika käsillä.